Keväällä 2021 käynnistynyt Puistokadun saneeraus on valmistunut ja uudistettu katu otettiin käyttöön loppuvuodesta 2022. Vastasimme laajan katusaneeraushankkeen liikenne-, katu- ja rakentamissuunnittelusta. Lisäksi hankkeeseen osallistuivat vesihuollon, pohjarakennuksen sekä maisema-arkkitehtuurin asiantuntijamme.
Puistokadun saneerauksen tavoitteena oli jalankulun ja pyöräilyn turvallisuuden parantaminen. Katu on osa Jyväskylän pyöräilyverkostoa, joten pyöräilylle haluttiin myös luoda paremmat edellytykset. Tavoitteen saavuttamiseksi kadun molemmin puolin toteutettiin yksisuuntaiset pyöräväylät. Lisäksi suojatiesaarekkeita uudistettiin ja kadun valaistus uusittiin.
Puistotori-puisto mukana alueen hulevesien hallinnassa
Puistokadun viereistä Puistotori-puistoa on muokattu vuosien saatossa monta kertaa. Kunnostussuunnitelman tavoitteena oli palauttaa alueen ilmettä alkuperäistä mukailevaan suuntaan sekä lisätä puiston viihtyisyyttä.
Alueella sijaitsevan leikkipuiston suunnittelussa panostettiin toiminnallisuuteen sekä yhtenäiseen ilmeeseen muun puistoalueen kanssa. Puiston turvallisuutta ja viihtyisyyttä lisättiin uusimalla valaistus sekä avartamalla kasvillisuutta. Puiston keskipisteenä toimivaa keskusaukiota muokattiin laajemmaksi, aukio päällystettiin luonnonkiveyksellä ja alueelle lisättiin oleskelupaikkoja.
Puiston suunnittelussa isoa roolia esitti hulevesien viivytysratkaisujen luominen. Puistokadun viereiselle alueelle suunniteltiin kaksi hulevesien viivytyspainannetta, joiden sijoittaminen puistoon perustuu koko Jyväskylän keskustan alueelle laadittuun hulevesien hallinnan suunnitelmaan.