Joutsenmerkintä asettaa raamit kohteessa käytettävien rakennusmateriaalien ympäristöystävällisyydelle. Varmistimme yhdessä YIT:n kanssa, että kaikki suunnitellut materiaalit täyttävät Joutsenmerkin vaatimukset ja laadimme rakennesuunnittelua koskevat selvitykset.
Hankkeen suunnitteluvaiheessa kiinnitettiin erityistä huomioita kohteessa käytettävien rakennusmateriaalien valintoihin. Jouduimme hakemaan useille yleisesti hyväksytyille tuotteille korvaavia ratkaisuja ja tuotteita, sillä niiden käyttöä ei joko hyväksytty Joutsenmerkityssä kohteessa tai hyväksyttäminen sallituksi materiaaliksi ei ollut mahdollista tiiviistä suunnittelu- ja rakennusajasta johtuen.
Hyvän suunnitteluyhteistyön ansiosta kaikkiin haasteisiin löydettiin toimivat ratkaisut ja saavutimme kohteelle ennakkoon tavoitteeksi asetetut Joutsenmerkki -pisteet, kertoo YIT Suomi Oy:n hankekehityspäällikkö Janne Kananen.
Suomen ensimmäinen Joutsenmerkitty peruskoulu
Joutsenmerkin saaminen edellyttää 14 pistettä 39 mahdollisesta pisteestä. Merenojan peruskoulu sai arvioinnissa 30 pistettä. Rakennuksen kaikki materiaalit on hyväksytetty Ympäristömerkintä Suomi -organisaatiolla ja koululle myönnettiin ensimmäisenä peruskouluna Suomessa Joutsenmerkki.
Kuvat: Kalajoen kaupunki