Kestävyys, vähähiilisyys ja kiertotalous. Rakentamisen luonto- ja ilmastovaikutusten pienentämiseen liittyvä keskustelu käy kiivaana ja kehittyvä lainsäädäntö tuo alalle uusia vaatimuksia. Uudesta asiasta ei kuitenkaan ole kyse. Suomessa on toteutettu jo useita hankkeita, joiden suunnittelussa ja rakentamisessa kestävyys on asetettu keskiöön.
Rakentamisen kestävää kehitystä vauhdittaa uusi rakentamislaki, joka astuu voimaan vuoden 2025 alussa. Siinä määritellään hankkeisiin reunaehtoja, jotka tulevat osaltaan ohjaamaan kohti kestävää kestävämpää rakentamista ja rakennuksen käyttöä. Muutosta tukee myös markkinavoimat. Suomessa on selkeästi nähtävissä kysynnän kohdentuminen kestävästi rakennettuihin kiinteistöihin, ja myös vuokratuotto on näissä kohteissa usein korkeampi.
Kestävyydestä kansainvälistä kilpailukykyä
Kestävyys on muuttumassa kuluerästä kannattavaksi investoinniksi ja tämä näkyy myös hankkeille asetetuissa tavoitteissa. Yhä useampi rakennuttaja tavoittelee hankkeelleen ympäristösertifikaattia tai on asettanut omia tavoitteita rakennuksen vähähiilisyydelle ja rakennusmateriaalien kierrätysasteelle.
Globaalissa maailmassa investoinnit tehdään maihin, joissa niille on kannattavat lähtökohdat. Kestävyys on nyt ja tulevaisuudessa entistä todennäköisempi vaatimus, jota investorit kohdemaalta odottavat. Mitä paremmin pystymme rakennusalana vastaamaan tarpeeseen, sitä houkuttelevampi kohde Suomi on kansainvälisillä kiinteistömarkkinoilla.
Kehitykseen mallia hankkeiden kustannusohjauksesta
Kestävyys ei synny itsestään, vaan pyrkimystä on toteutettava yhtä suunnitelmallisesti kuin hankkeen kustannusohjausta. Molemmat vaativat yhteistä suunnittelua, iterointia ja päätöksentekoa koko hankkeen ajan.
Tällä hetkellä useissa rakennushankkeissa tuotetaan tarvittavat tiedot liian myöhään. Prosessia onkin muutettava, jotta voimme tehdä oikeat päätökset hankkeen etenemisen kannalta oikeaan aikaan. Ajoitus on tärkeää, jotta rakenteet, tekniikka ja tilaratkaisut voidaan suunnitella toteuttamiskelpoisiksi, kustannustehokkaiksi ja kestäviksi silloin, kun niihin voidaan vielä vaikuttaa.
Me WSP:llä olemme reagoineet tähän tarpeeseen ja luoneet kestävän rakentamisen työkalupakin tukemaan asiantuntijoidemme työtä rakentamisen projektinjohdossa ja kestävien ratkaisujen suunnittelussa. Työkalupakissa on tunnistettu kestävyystavoitteiden toteuttamisen oikea-aikaisuus vaiheittain. Se sisältää toimintatavat koko rakennushankkeen ajalle aina tarveselvitysvaiheesta rakennuksen käyttöönottoon ja ylläpitoon asti.
Kestävyys ja uudet vaatimukset ovat toteutettavissa, kun tartumme asiaan ja olemme valmiit uudistamaan toimintatapojamme. Tulemme näkemään, että kestävä rakentaminen tulee vaikuttamaan alan kehitykseen positiivisesti.
Juha-Pekka Smolander
Sektorijohtaja, Talo & Teollisuus WSP Finland Oy