Sosiaalisen kestävyyden käsite pakenee määrittelijäänsä. Ei ole olemassa vain yhtä, kaiken kattavaa selitystä sille, mitä kaikkea sosiaalinen kestävyys tarkoittaa kaupunkien kehittämisessä. Voidaankin ajatella, että sosiaalisen kestävyyden teemaa tulee tarkastella ja määritellä aina uudestaan, vaihtelevien tilanteiden, tavoitteiden ja kunkin kohteen erityispiirteiden mukaisesti. Yleisesti sosiaalisen kestävyyden käsitteellä viitataan ihmisten hyvinvointiin, oikeudenmukaisuuteen, vaikutusmahdollisuuksiin ja yhdenvertaisuuteen.
Kaupungistuminen, väestönkasvu, kaupunkirakenteen tiivistyminen, alueiden eriarvoistuminen ja väestön monimuotoistuminen synnyttävät aina vain uusia tulevaisuuden haasteita ja suunnittelussa huomioitavia asioita. Kaupunkeja kehitettäessä on tärkeää olla kiinnostunut siitä, minkälaisia seurauksia kaupunkisuunnittelulla ja kehityshankkeilla on erilaisiin ihmisryhmiin, elinympäristöihin ja esimerkiksi alueiden väliseen segregaatioon. Ketkä kaikki saavat osallistua, keiden ääni pääsee kuuluviin ja millä tavoin?
Vaikutukset voivat olla esimerkiksi psykologisia, terveydellisiä ja taloudellisia, tai liikkua laajemmalla yhteiskunnallisella tasolla. Kaupunkisosiologian lähestymistavassa erityisinä kiinnostuksenkohteina ovat kaupungeissa ilmenevä sosiaalinen toiminta ja rakenteet, yhteisöt, erilaisten tarpeiden yhteensovittaminen ja ryhmien välinen vuorovaikutus. Nämä ovat kaikki tärkeitä sosiaalisen kestävyyden teemoja.
Hyvinvointia tukeva kaupunkiympäristö syntyy yhteistyöllä
Sosiaalisesti kestävissä kaupungeissa ihmisillä on mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja arkeensa. Palveluiden ja paikkojen tulee olla kaikille saavutettavia ja esteettömiä. Keskeinen osa-alue on fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin tukeminen riittävillä palveluilla ja terveyttä vaalivilla asuin- ja toimintaympäristöillä. Hyvin toimiva elinympäristö tarjoaa puitteet oman hyvinvoinnin edistämiseen sekä esimerkiksi riittävään toimeentuloon. Sosiaalisesti kestävä kaupunki tarjoaa paikkoja myös kohtaamisille ja yhteisöllisyyden eri ilmenemismuodoille. Yksi tärkeä, usein vain vähän huomioitu osa-alue on koettu kaupunki ja jaetut kaupunkikokemukset: miten kaupunkiympäristö koetaan, miltä se näyttää ja tuntuu, onko kaupunki erilaisille ryhmille turvallinen, viihtyisä, houkutteleva ja helppokäyttöinen?